Keskusteluja vai kommentteja?

Todella hämmentävää. Olen hypännyt tällä viikolla keskusteluun facebookin ja twitterin ulkopuolella. Niin. Seurasin muutamaa keskustelupalstaa, kuten remonttiin, sisutukseen ja lastenhoitoon sekä lasten allergioihin liittyviä keskusteluja. Havaitsin, että ihmiset oikeasti hakevat apua, tukea, neuvoja ja tietoa. On sitten aivan eri asia, millä tasolla, tavalla ja sisällöllä ne keskustelut tuon avunpyynnön jälkeen kulkevat.

Facebookissa ja Twitterissähän kommentoidaan selkeästi omalla nimellä, omilla kasvoilla. Sinuna. Uskon, että tämä vaikuttaa vahvasti siihen, että ihmiset siellä puhuvat kohteliaammin ja ystävällisemmin. Samalla tapaa molemmissa paikoissa aloittajalle kommentoidut tekstit nostavat esiin oman elämän kokemuksia sen sijaan, että aidosti pysähdyttäisiin juuri tuon ihmisen rinnalle kuulijaksi ja kulkijaksi. Tämä hämmensi minua.

Valitsin itse aremman aiheen keskustelun seuraamisen Suom24:ssa. Remppaohjeissa ei juurikaan tunneasioita käsitelty ja vastaukset ovat kylmän viileän asiakeskeisiä toki nousten omasta kokemuksesta ja asiantuntijuudesta nekin. Halusin kuitenkin nähdä, miten ihmiset kommentoivat toiselle arkaa ja kipeää aihetta, kuulevatko he aidosti häntä ja tukevat häntä? Hämmennyin taas.

On ihmisiä, jotka kulkevat rinnalla ja tukevat elämän kovuuden keskellä, mutta on niitäkin (kommenteista päätellen), jotka haluavat lyödä lyötyä entistä kovempaa. Dialogia ei synny vaan puukoniskuja satelee. Syyllistämistä ja arvostelua ilman ymmärrystä avunhuutajan kysymyksestä. Tämän hämmennyksen keskellä kommentoin mahdollisimman paljon aran aiheen avaajalle häntä rohkaisten ja tukien, häneen keskittyen.

Keskustelun edetessä huomasin kuitenkin kääntyväni samalle tielle, mitä olin niin monen nähnyt tekevän. Omien kokemusten aukikirjoittamiseen. Mietin tätä jonkin aikaa, mutta ajattelin lopulta, etten ole ammattiauttajana tässä nyt, vaan kulkijana rinnalla. Samojen asioiden kolhimana. Arkana itsekin. Tuntui, että keskustelun panokset osaltani nousivat, mutta keskustelu jatkui hyvänä eteenpäin. Tarkasti miettien mitä voin julkisesti kirjoittaa ja mitä en. Kuitenkin niin, että keskustelun aloittaja saa näkymän omaan kokemuspintaani, josta hänelle rohkaisuni nousee.

Valtava hiljaisen tiedon määrä. Verkossa se avautuu. Se ei enää ole hiljaista tietoa, vaan se on tietoa, josta jää jälki. Näin ajattelen. En tiedä onko julkinen keskustelu ominta aluettani, mutta ymmärrän nyt paremmin, miksi esimerkiksi kirkon työntekijät käyttävät työaikaansa verkossa rinnallakulkijana kommentoiden ihmisten raskaita elämänvaiheita heitä tukien. Hieman hämilläni silti. Mutta jotain uutta opin taas.